Kovin kylmäksi muuttui sää Juhannusaaton jälkeen. Kyllä se minulle sopi. Sainpa neulottua nuo vanhimmat ufot fufoiksi. Jo vuosi sitten minulla oli aikomus saada ne valmiiksi, mutta toisin kävi.

Tämän kuvan kävin ottamassa tuolla meidän talovanhuksessa. Nuo vanhat koriste-esineet tulivat mökin mukana. Vanhoja ja kuluneita, mutta niin kauniita!

Baby Bornin oranssi huppari ja housut. Tämä oli jo toinen samanvärinen, napit vain erilaiset. Se ensimmäinen oranssi huppari valmistui syksyllä. Täällä niitä on lisää erivärisinä. Lankana noissa on Novitan Marilyn ja Las Vegas Color. Tuota Marilynia hamstrasin aikoinani melkoiset pussukat. Vielä sitä on, ei näy millään loppuvan!

Tämän "karvatakin" langan vyötettä en löytänyt mistään. Joskus olen tuotakin lankaa muutaman kerän varastooni saanut. Ja hapsua on tässäkin.

Luulin jo, että en saa mitään valmista tuolla fufoilussa. Kaksi kuukautta ei ole pitkä aika saattaa loppuun noita keskenjääneitä neuleita. Huivi ja pitkät sukat jäivät vielä odottamaan. Joskus kai nekin pitää neuloa loppuun. Nyt vain on mielenkiintoisempi "tapaus" päässyt puikoille!

Niin ja vihreä huivikin pitäis päästää "pinteestä"!

Hyvää illanjatkoa ja mukavaa alkavaa viikkoa toivottaa Irina.