Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Yhteisenä, intohimoisena harrastuksena meillä kolmella on käsityöt. Neulomme, virkkaamme, kudomme, massailemme, huovutamme, venytämme ja vanutamme. Mitä milloinkin keksimme.
Sivut
06.08.2011 - 20:36

Kiireisen ja "touhurikkaan" heinäkuun vilskeessä Luigi ennätti suunnitella ja valmistaa tämän Sarvipää-korun, nimeltään Sarven Tyrsky. Tilaustyö Metsähallitukselle.

Koru luovutettiin Perämeren kansallispuiston 20-vuotispäivillä Sarven saaressa pidetyssä tilaisuudessa. Korun haluttiin olevan merellinen, teemalla: Meri ja maa kohtaa. Luigi on mielestäni aika onnistuneesti saanut tuohon keramiikkakoruun meren kuohun ja vaahtopäät. Aaltojen sileäksi hioma ajopuu sopii todella hyvin tuon Sarven Tyrskyn teemaan. 

Ja tästäkin minä olen ylpeä. Monta,monta vuotta sitten toin pienen Mustialan ruusun-alun isosysterini puutarhasta Etelä-Karjalasta.

Tänä kesänä tuo vieläkin pieni ruusu innostui kukkimaan kolmella kukalla. Minun oli ihan pakko taittaa siitä yksi nuppu sisälle maljakkoon. Aivan ihana tuoksu tuossa kukassa on, ja se kesti monta päivää. Parina aiempana kesänä sade on heti "pieksänyt" ilmestyneet nuput. Tuskin olen ennättänyt käydä niitä katsomassa,kun ne ovat olleet jo maassa.

Tämän pikkuruusuni "emoa" kävin taas ihailemassa pari viikkoa sitten. Siellä se tuoksui monine kukkineen. No, ei mikään ihme. Onhan se n. 800 km etelämpänä,kuin tämä minun "ruusunen". Ja olisikohan sen hoitokin vähän parempaa,kuin tuo minun hoitamattomuuteni.

Tätä "veturi-vanhusta" piti käydä taas moikkaamassa.

Lapinlahden Liisan ja Matin Aseman kauttahan se meidän matkareittimme kulki. Kovin surkean näköiseksi on päässyt tuo veturi ruostumaan. Minäpä muistan,kun pikkutyttönä sain olla tuollaisen veturin "konehuoneessa". Vai oliko se "uunihuone". Muistan,kuinka veturin lämmittäjä lappoi pitkiä halkoja tulisen kuumana hehkuvaan uuniin. Veturinkuljettajan tyttärenä minä pääsin ainakin kerran isäni matkaan . En edes enää muista, minne matka Kemistä suuntautui. Luultavasti pohjoiseen, Aavasaksalle. Enkä minä muistaakseni ollut vielä kovin vanha. En vielä kouluikäinen.

Voi,kun joku kunnostaisi tuon veturivanhuksen. Jos edes vähän maalia saisi pintaan!

Minun pikku lomani kesti vain neljä päivää ja sitten olin taas touhussa mukana. Kippovalimohan oli avoinna joka päivä koko heinäkuun. Nyt elokuussa sunnuntait pidetään "huilipäivinä".

Nyt meinaan "huilia" vähän tuolla sohvalla ja laittaa "puikot töihin". Se on sitä, että puikot heiluu ja minä rentoudun :o)

Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonlopun jatkoa toivottaa Irina.

Seijasisko kirjoitti 08.08.2011 - 11:32
Hieno Sarvipää koru. Hyvää viikkoa Teille kaikille.
Matleena kirjoitti 08.08.2011 - 21:29
Hieno on tuo Sarven tyrsky! Hienostuneesti henkii merihenkisyyttä. Mutta ihana on tuo ruususikin! Minä täällä oikein "sieluni nenällä" nuuhkin sen vienoa tuoksua. ;)

Sinullahan oli ruhtinaallisen pitkä loma!!! Malttoivatkohan tytöt pitää senkään vertaa.

Mukavaa ja rentoa syyskesää!
Marjut kirjoitti 14.08.2011 - 17:33
Tosi kaunis koru! Ja ruusu on niin ruusuinen kuin olla vain voi.
Äipän touhut kirjoitti 29.08.2011 - 14:35
Hyvää alkavaa syksyä sinulle. minulla on blogissani sinulle tunnustus.
essay kirjoitti 26.09.2011 - 10:55
Such views in retro style look really great!
Aikku kirjoitti 28.10.2011 - 21:55
Kävin tänään lankaostoksilla ja piti heti alkaa mainostaa teidän putiikkia. Oli niin mahtava juttu!

http://valostavarjoon.blogspot.com/2011/10/ruotsin-reissu.html
Irina kirjoitti 30.10.2011 - 15:32
Kiitos Aikku! Onpa kiva kuulla,että tykkäsit meidän putiikista. Poikkeahan toistekin,kun olet täälläpäin ajelemassa.
Minäkin kävin kurkkaamassa tuonne blogiisi,kauniita kuvia.
Taidanpa käydä siellä oikein "ajan kanssa".
Oikein mukavaa ja lämmintä alkutalvea sinulle.
Näppi kirjoitti 07.12.2011 - 18:58
Kävinpä kurkkaamassa mitä tänne kuuluu?? Mukavaa joulun odotusta.
Äipän touhut kirjoitti 25.12.2011 - 12:57
Tulinpa kurkkaamaan tännekin. Rauhallista Joulua !
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Irina

* pitää langat käsissään

* hold your horses-tyyppi

* 2 lasta

Piukku

* yrittää kovasti pitää lankoja käsissään

* impulsiivinen, heti pitää tapahtua-tyyppi

* selittelee kömmähdyksiään yleensä näin: " jos ei mitään tee, ei mitään satu"

* 1 aviomies, 1 lapsi sekä kolme kissaa


Luigi

* hukkaa joskus lankoja, jos ei löydä niitä -tulee lainaamaan naapurista

* "pitäisi ensin ehkä ottaa selvää"-tyyppi

* 1 avomies, 2 lasta, 1 koira
 







Kävijät 15.1.2008 >

Ilmainen www-laskuri

 
Pohjia:


 

 

Näissä mukana

 

 

 

 

aws.jpg picture by Bellblue_2007
 

Vaihtonappi

Fufonappi