Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Yhteisenä, intohimoisena harrastuksena meillä kolmella on käsityöt. Neulomme, virkkaamme, kudomme, massailemme, huovutamme, venytämme ja vanutamme. Mitä milloinkin keksimme.
Sivut
10.05.2009 - 21:59

Taas on ollut tällä "sortinsakilla" mahanalus jalkoja täynnä!     Lauantaipäivä aloitettiin Hempan synttärikakuilla!

Pari tuntia oli melkoista vilskettä ja vilinää ja pulinaa! Sitten talon emäntä ja isäntä "polkaisivat" transportterinsa käyntiin ja menoksi! Minut jätettiin "koira/kissa/kakara-poliisiksi". Lähtivät hakemaan Gildalle kaveria. Iltapäivällä lähtivät ja sanoivat tulevansa aamuksi kotiin! Matkaakaan ei ollut kuin yhteensä 1300 km. Niin pitkästi on täältä Perämeren pohjukasta Tampereelle! Tuo Iivari-kissa olisi pitänyt kotiutua jo aikaa sitten,mutta oli saanut "lenssun".

Siinä sitä tutustutaan toisiinsa. Hemppa ja Metsäkansan Iivari (lila burma).

Tänään on sitten vietetty kahden äidin ja yhden äiti/mummun äitienpäivää! Ihania kukkasia mm. sain Piukun ja Luigin porukoilta!


Mukavaa loppuiltaa toivottaa Irina.

Matleena kirjoitti 11.05.2009 - 09:02
Touhukas viikonloppu sinulla onkin ollut. ;) Kyllä orkideat ja ruusut ovat kukista ihanimmat! <3
MarjutJ kirjoitti 11.05.2009 - 12:37
Ihana kisuli!
Eila kirjoitti 12.05.2009 - 20:48
Oi, sinullakin on kaunis orkidea ja ruusu myös!
Äipän touhut kirjoitti 14.05.2009 - 12:07
Kaunis tuo orkidean kukka ja kaunis on tuo ruusukin. Aurinkoista viikon jatkoa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Irina

* pitää langat käsissään

* hold your horses-tyyppi

* 2 lasta

Piukku

* yrittää kovasti pitää lankoja käsissään

* impulsiivinen, heti pitää tapahtua-tyyppi

* selittelee kömmähdyksiään yleensä näin: " jos ei mitään tee, ei mitään satu"

* 1 aviomies, 1 lapsi sekä kolme kissaa


Luigi

* hukkaa joskus lankoja, jos ei löydä niitä -tulee lainaamaan naapurista

* "pitäisi ensin ehkä ottaa selvää"-tyyppi

* 1 avomies, 2 lasta, 1 koira
 







Kävijät 15.1.2008 >

Ilmainen www-laskuri

 
Pohjia:


 

 

Näissä mukana

 

 

 

 

aws.jpg picture by Bellblue_2007
 

Vaihtonappi

Fufonappi